tiistai 21. toukokuuta 2013

Viime viikolta

Hola holaaa ladies!~
Viime viikolla päätin että alan viettämään enemmän laatu aikaa itseni kanssa ja että on välillä hyvää esim. shoppailla tai käydä syömässä yksin että, siinä ei ole todellakaan mitään pahaa! Olen tottunut siihen että,  aina pitäisi olla joku minun kanssa tekemässä näitä asioita, ja jos ei ole niin perun suunnitelmat heti!
Mutta sitten otin niskastani kiinni ja kuuntelin vanhempien saarnama sanonta pikku pennusta lähtien..."The best friendship is friendship with yourself". Päästyäni koulusta aikaisin, ei tehnyt mieli lähteä kotiin heti, suuntaisin siitä sitten kiinalaiselle syömään.


Tälläisissä vaatteissa näyttäydyin.



Yksi lemppari listasta!


Naama kuva tähänn väliin~


Kävin pienellä ostosreissulla ennen syömään menemistä. Nimittäin kävin ostamassa teetä jonka pitäisi auttaa laihdutuksessa, mutta kirjoitan siitä erikseen myöhemmin muuten tästä tulee yli pitkä postaus. 
Bye! 



7 kommenttia:

  1. Herranjumala sä oot niin kaunis❤! Odotan innolla sun tulevaa postausta xx

    VastaaPoista
  2. Nonam! :D Ihanaa kiinalaisa ruokaa, alkoi tehdä mieli heti. Ps. luin eräästä blogista kommenttisi ja mietin, että kiinnostaiskohan sua lukaista tämä postaukseni:

    http://enninkengissa.blogspot.com.es/2013/01/photari-ja-paljon-muuta-ilmaiseksi.html

    VastaaPoista
  3. Toi detox-tee on aika huikeeta, pistää ylimääräset nesteet häviämään aika teholla kropasta - ainoo vaan että se maistuu ihan hiton kummalliselta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti tosi paljon lisätiedosta, koska mä on ollut nimittäin tosi laiska ton teen juonnin kanssa, nimenomaa sen takii koska en pidä sen makusta. Mutta kai sitä pakko on alkaa juomaan kunnolla koska mun ongelma on ett juon ihan sikana nestesttä ( muuta kuin vettä ):)

      Poista
    2. Tässä vastaus jättämääsi kommenttiin (kiitos vierailusta!): Moikka, en oo mikään asiantuntija, mutta jotain pikkujuttuja osaan detoxista sanoa. Sitä teetä lipittelen silloin tällöin kupillisen pari, jos haluun pitää ihan kunnon puhdistusviikon niin sillon pari kertaa päivässä. Lisänä juon runsaasti vettä, ja tehostan vaikutusta vielä joillakin lasillisilla sitruunavettä. Sokerin karsin varsinkin noilla puhdistusviikoilla minimiin, eli varsinkaan siihen detox-teehen en lisäile sokeria. Makuasia tietty, jos ei mee alas ilman niin ei se pieni määrä vahingoita. :) Mä en muutenkaan hirveesti laita teehen sokeria, enemmänkin hunajaa jos mitään. (Huom, juon normiteetä välillä nii sikana et se sokeri ei enää siinä kohti tekis kauheen hyvää :D) Detoxissa oleellista mun ymmärtääkseni on kunnon nesteytys ja sitä auttaa jos syö samalla mahdollisimman puhtaasti = lisätyt aineet (sokeri, suola, lisäaineet) minimiin. Samalla yleensä vähennän vaaleen viljan syöntiä ja vetelen mieluummin täysjyvää ja ruista. Tossa nyt semmosia pikkuvinkkejä mitkä mua on jeesaillu. Ja jos jaksaa ni kevyt liikunta tsemppaa sitä aineenvaihduntaa siinä ohessa.

      Sellanen nesteravinto-detox sitten erikseen, sitä en ite oo rohjennu kokeilemaan kun pelkään etten jaksa sillä töissä :D Toivottavasti tästä on jotain iloa. Ja niin juu, en kauheen usein vedä detox-kuuria, en usko et sekään on liian hyvästä, mutta tota teetä nyt voi juoda aika huoletta. Tärkeintä on tietty löytää se mikä omalle kropalle toimii, ja mennä sen mukaan. Mutta hyvällä nesteytyksellä, kevyellä ja puhtaalla ruoalla, sekä perusliikunnalla tulee ihan nättiä jälkeä. :)

      Toivottavasti tästä oli jotain apua! Näistäkin jutuista voi esim. luontaistuotekaupassa käydä kysäisemässä enemmän, ne myyjät on yleensä aika hyvin perillä ;) ♥

      (Jos vielä jäi jotain kysyttävää nii ota vaan yhteyttä, autan jos osaan :D)

      Poista
  4. Näytät jotenki samalta ku 4minutesin Hyuna!:D en tiiä miten, mut teis on jotain samaa ja oot kyllä tosi nätti!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, kiitos! oon viime aikoina saanut tota aika paljon! :) Kiitos tosi paljon!

      Poista

All comments are appreciated!
Kaikki kommentit on tervetulleita! :)